Asiakastarina: Siuvon tila ja McHale V8950 – Tehokkuutta paalaukseen

18.09.2024

Siuvon tila on ollut suomalaisen maatalouden kivijalka jo 300 vuoden ajan, ja sen perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tilan nykyinen isäntä, Janne Siuvo, pitää yllä tätä perinnettä modernin teknologian avulla, yhdistäen vanhat arvot ja uudet työmenetelmät. Janne on urakoitsija, joka keskittyy kesäisin rehuntekoon ja syksyisin puinteihin. Viljelysmaata tilalla on noin 300 hehtaaria. Talvisin Siuvo osallistuu kaupungin aurausurakointiin kahdeksalla koneella, varmistaen, että talviset tiet pysyvät ajokunnossa.

Rehunteko on keskeinen osa tilan toimintaa. Rehua tehdään niin ajosilppurilla, kun paalaimellakin, mutta viimeisten vuosien aikana paalauksen osuus on kasvanut merkittävästi. Merkittävä käänne tapahtui, kun Siuvo investoi McHale V8950 -muuttuvakammioisen paalaimen. Tämä on ollut Turun Konekeskuksen ensimmäinen Suomeen myyty tämän mallin paalain. Valintaan vaikutti erityisesti paalaimen kyky tuottaa suurempia rehupaaleja, jotka ovat noin 170 cm korkeita. Suurten paalien merkitys on Siuvon mielestä huomattava, sillä pidempien kuljetusmatkojen vuoksi on tehokkaampaa kuljettaa vähemmän mutta suurempia paaleja. Näin paaliin mahtuu enemmän tavaraa, mikä vähentää kuljetusmääriä ja säästää aikaa sekä resursseja.

Tyytyväiset urakoitsijat ja toimiva kalusto

McHale V8950 on vastannut odotuksiin erinomaisesti, ja Siuvo sekä hänen urakoitsijansa ovat olleet erittäin tyytyväisiä paalaimeen. Paalaimen noukin ja sivuruuvit ovat saaneet erityistä kiitosta, sillä ne takaavat tehokkaan ja tasaisen rehunkorjuun. Lisäksi paalien tiiviys on ollut erinomainen, mikä parantaa säilyvyyttä ja vähentää hävikkiä.

"Halusimme paalaimen, jolla voimme tehdä suurempia ja tiiviimpiä paaleja. McHale V8950 on ollut hyvä valinta tähän tarpeeseen," Janne kertoo. Paalaimen hydraulinen säädettävyys ja luotettava toiminta ovat tehneet siitä tärkeän työvälineen tilan arjessa. Paalikoon kasvaminen on tuonut rehuntekoon tehokkuutta ja kustannussäästöjä, sillä sen vuoksi esimerkiksi paalimäärä on vähentynyt ja näin yhteen paaliin menee enemmän rehua.

Tutustu myös näihin