Asiakastarina: Koneurakointi M.Lampela: Luotettavaa maansiirtoa Massey Ferguson -traktoreilla

18.09.2024

Koneurakointi M. Lampela on toiminut maansiirtoalalla jo yli vuosikymmenen ajan. Miika Lampela perusti yrityksensä vuonna 2007, aloitettuaan traktoriurakoinnin maansiirtopuolella jo aikaisemmin. Vuonna 2012 yritystoiminta siirtyi päätoimiseksi, ja tänä päivänä Koneurakointi M. Lampela tarjoaa maansiirtopalveluita alihankintana eri puolilla Suomea. Yrityksessä työskentelee Lampelan lisäksi kolme vakituista työntekijää, ja kaluston keskiössä ovat Massey Ferguson -traktorit.

Lampelan suhde Massey Fergusoniin alkoi jo vuonna 2003, kun ensimmäinen Massey Ferguson -traktori ostettiin. Sen jälkeen Massey Ferguson -kalusto on pysynyt keskeisenä osana yrityksen toimintaa, ja nykyisin käytössä on viisi traktoria. Uusimpina lisäyksinä ovat kaksi 8S.305-mallia ja lokakuussa saapuva 7S.180 Dyna-VT. Lampela kertoo, että innostus Massey Ferguson -traktoreihin juontaa juurensa hänen isänsä käyttämään kalustoon, sillä tuotemerkki on ollut heidän perheessään luotettava työväline jo vuosikymmeniä.

Helppokäyttöisyys ja teknologia etusijalla

Lampela on myös vaikuttunut traktoreiden kehittyneestä teknologiasta. "Massey Ferguson on helppokäyttöinen ja uusin teknologia on mielestäni maailman parasta. Se tuo tehokkuutta ja luotettavuutta arkeen", hän kertoo. Erityisesti yrityksen uudet 8S-mallit ovat olleet positiivinen kokemus. "Vaikka traktorit ovat isoja ja tehokkaita, ne ovat silti todella ketteriä. Ohjaamon muotoilu on erinomainen, ja näkyvyys on loistava – juuri se, mitä etenkin urakointityössämme tarvitsemme."
Traktorit on varusteltu yrityksen tarpeisiin sopivilla varusteilla, mutta Lampela korostaa, että vakiovarusteet ovat olleet riittäviä. "Etunostolaitteet ovat meillä käytössä, mutta muuta lisävarustelua ei ole tarvittu, koska vakiovarusteista löytyy kaikki olennainen", hän kertoo. Massey Ferguson -traktoreiden moottorin ja vaihteiston yhteistyö saa myös kiitosta. "Moottori ja vaihteisto sopivat täydellisesti yhteen, mikä tekee traktoreista todella polttoainetaloudellisia – ja se on meille merkittävä etu."

Luotettava kumppani kaikissa olosuhteissa

Massey Ferguson -traktoreiden valintaan on vaikuttanut myös käytännön kokemuksiin. Itse koneen luotettavuuden lisäksi Lampela kertoo, että varaosien saatavuus ja huollon toimivuus ovat toimineet myös hyvin, joka on työn sujuvuuden kannalta tärkeää.
Lampela on vakuuttunut Massey Ferguson -traktoreiden suorituskyvystä. Niiden luotettavuus ja taloudellisuus tekevät niistä täydellisen kumppanin yrityksen vaativiin maansiirtourakointitöihin ympäri Suomen. "Koneet ovat yksinkertaisesti helppokäyttöisiä, luotettavia ja tehokkaita", Lampela kiteyttää.

Tutustu myös näihin